sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Koulua kevät auringossa

Lähettii Kaisan kanssa ajelemaan siinä yhdentoista maissa tallille ja otettiin Jasu matkaan Salen pihasta. Haettii Jasun kanssa Erkki ja tällä kertaa otin porkkanaa mukaan niin sain sen helposti pois tarhasta. Laitoin Erkin kuntoon ja lähdettiin kentälle.
 tässä keskityin omaan istuntaani ja sitten taas aloin vaatia Erkiltäkin ^^
Kävin ensimäiseksi katsomassa aidatun kentän, mutta siellä oli yksi kulma jäässä niin en sitten viitsinyt mennä siinä joten menin aidattomalle.
Erkki meni ihan kivasti alusta alkaen, mutta laukan jälkeen taipui todella hyvin, eikä painanut ollenkaan ohjalle. Laukassa tosin n.kolme kertaa jalka vähän petti, mutta viimeisen kerran vähän pahemmin. Kävelin sitten hetken ja otin ravia...ei mitään erikoista ollut liikkeissä.
Enempää en siis uskaltanut sitten laukkailla, käytiin kävelemässä kenttälenkki ja alamäessä lipsahti vähän taas jalka, mutta ei sen enempää. Talutin sitten tallitien jotta saa hyvät loppukäynnit.
Pyysin tallilla apua yhdeltä naiselta, jotta se voisi katsoa vähän Erkin jalkaa ja käsiki kylmäämään sen ja lainasi jtn liminentin tyylistä.
Ensi kerralla saatan ehkä juoksuttaa, tai sitten mennä ilman satulaa, en tiedä ihan vielä :)
Kaisa kertoi että tällä tallilla olisi omat koulukistat tulossa, ja ehdotti että menisin Erkillä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen vain asialliset kommentit!